perjantai 29. heinäkuuta 2011

mainonta naiseudessa

Mainokset, ne kauniit ja täydelliset naiset, ne jotka näyttävät missä tahansa salaperäiseltä ja seksikkäältä. Mainoksen naisista on tehty täydellisiä ja hyvinkin seksistisiä. Mutta niinhän se menee, on aina mennyt, seksi myy.
Ajatellaan vaikka omena mainosta, kaunis,hieman jopa kiihottava nainen ojentaa omenaa JA meikitön, kaupan vaatteissa oleva, ehkä hieman ylipainoinen nainen. Tottakai ensimmäinen houkuttelee enemmän.
On olemassa monenlaisia mainoksia joissa mukana on ihminen,nainen. Osa on todella kauniisti ja taiteellisesti tehty, osa muokattu tunnistamattomaksi, viety naisellisuuden muodot kokonaan pois.

Siispä kiteytettynä mainosmaailmassa nainen on seuraavanlainen: pitkät tai muuten muodikkaat hiukset, täydellinen, salaperäinen meikki, huolletut, pitkät kynnet, rohkeat vaatteet ja todella,todella laiha ja suuret rinnat.
Ja mistäpä me naiset otamme ihanteita, mediasta. Sitten ihmetellään miksi suurimmalla osalla naisista on järkyttävän huono itsetunto ja todella suuri stressitaso itsestään sekä ainainen taistelu painon kanssa.


Tiedän ettei niistä tulisi ottaa mallia, koska se ei ole realistista. Nythän onkin alettu jopa mediassa hieman panostaa asiaan, mainostetaan ja korostetaan hieman enemmän luonnollisuutta ja sopusuhtaista vartaloa. Mutta kuitenkaan tämä ei riitä, menee aikansa ennenkuin ihminen tottuu ajatukseen että voi olla muutakin. 


Itsekin olen mainonnan uhri. Kadehdin erilaisia piirteitä naisissa; hiustenlaitto taito, kynnet, silmät, hoikkuus, rinnat, pituus, meikki... pinnallista, mutta totta.
Tottakai on luonteenpiirteitäkin, mutta ne ovat ihan eri aihe, nyt keskitytään ulkoiseen puoleen, sillä sitähän mainonnassa käytetään.

Jo pienestä pitäen päähämme iskostetaan ajatus naiseudesta, miten tulee olla ja käyttäytyä, miltä näyttää ja tuntua. Naisen tulee olla hiljainen ja myöntyvä, mutta kuitenkin oman päänsä pitävä, heikko, miehen apua tarvitseva ja itsenäinen. Panostaa ulkonäköönsä ja urheilla. Syödä vähän ja terveellisesti sekä osata kokata. Hiukset tulee harjata joka välissä, ja rintoja korostaa, pieni rintaisuutta ei tule näyttää. Myöskin normaali tai isompi takamus ja jalat tulee peittää löysemmillä vaatteilla. 


Mutta entä jos haluaisi täyttää kriteerit muttei pysty, tai toisinpäin?
Tuleeko naisen esim. mennä leikkauksiin jotta miellyttäisi muita, vaikka perhettään josta on saanut pahimmat kritiikit?
Tuleeko naisen olla muuta kuin oikeasti onkaan?
Kuinka voimme olla oma itsemme, kun paineita tulee joka puolelta?
Kun päähän on tarttunut lapsuuden/nuoruuden kritiikit jotka ovat koko ajan mielessä?

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Elämän muutokset

Elämä muuttuu koko ajan, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa aina samanlainen, aina samat ajatukset ja tunteet eri asioista. Silti saamme ryppyjä, huomaamme ajattelevamme eri tavalla ja muuttavamme tyyliämme.

Ehkä aikuistumme koko ajan huomaamattamme. Olen itse miltei järkyttynyt huomattuani, kuinka en aina ole enää se sama ihminen. Toisaalta osaan edelleen pitää hauskaa ja sisäisen lapseni esillä. Mutta, myös eri asiat alkavat tuntua tärkeiltä, koti-iltoja/viikonloppuja arvostaa enemmän kuin ennen, sitä että puolison kanssa saa olla viereikkäin ja katsoa typeriä ohjelmia. Enää ei "jaksa" lähteä kavereiden kanssa oikein minnekään, varsinkaan rilluuttelemaan. Tyyli muuttuu hieman rohkeammaksi, mutta kuitenkin aikuismaisemmaksi, vaatteet paljastavat ettei olisi niin sietämättömän kuuma,mutta kuitenkin peittävät. Korkokengät eivät ole enää ihanimmat kengät, vaan ne kuluneet töppöset.
Enää ei suunnitella seuraavan viikon tapahtumia ja menemisiä, vaan tulevaisuun taloa, joka on käytännöllinen asumisen ja siivouksen kannalta, jossa on tilaa vieraille ja ehkäpä lapsille?!

Tottakai edelleen ollaan itsekkäitä, mutta enemmän ajatellaan myös muita, otetaan vastuuta enemmän ja huolehditaan kaikesta paremmin.
Olen viimeaikoina miettinyt useasti perhe-elämää. Eihän minusta äidiksi olisi, ei minulla kärsivällisyys riittäisi enkä osaisi tarpeeksi pitää huolta. Mutta kuitenkin, mielessä käy väkisinkin, millaista se olisi kun lähellä olisi oma jälkeläinen, oma lapsi josta huolehtia, joka pysyisi koko elämän?
Olisi oma talo missä lapsella olisi oma huone ja lelut, kuinka aamuisin laittaisin terassille aamupalan lapselle ja miehelleni, päästäisin koiran pihalle kirmaamaan. Päivällä siivoilisin ja laittaisin pihaa, leikkisin lapsen kanssa ja laittaisin päiväunille, jonka aikana valmistaisin aterian koko perheelle.
Toki tähän kuuluu kaikkea muutakin kuin kultaiset unelmat, vaipanvaihto, öiset valvomiset, sairastumiset, miehen huonot työpäivät.. Perheen äidit joutuvat kyllä koville! Pitää nyt huolta kodista, lapsesta ja miehestä, eikä koskaan lomaa!

Mutta, se taitaa silti olla sen arvoista, sillä miksi muuten perustaisimme perheitä?
Nähdä onnellisuus lapsen jokeltamisessa, hymy rakkaansa huulilla, tuntea pienet sormet käsissään, miehen voimaa antava halaus aamuisin ja töistä tullessa. 

Tätä juuri tarkoitan, en ole koskaan nähnyt,enkä halunnut nähdä itseäni äidin roolissa, olen vain halunnut olla se rakastettu nainen ja pitää koiria lapsinani. Elää rivitalossa ja käydä säännöllisessä työssä. Mutta nyt, rivitalo on vaihtunut omakotitaloon lastenhuoneen kanssa, koira edelleen lapsena, mutta kaipaus ihmislapseen tullut, hyvänä pidetty nainen; se olen edelleen, mutten enää panosta itseeni niin paljoa. Vietän jo toista täysin meikitöntä päivää ja siivoilen sekä suunnittelen viikonlopun ruokalistaa!
Menemme tänä viikonloppuna mieheni kanssa katsotaan siskoni lapsia, jotta hän pääsee hieman lomailemaan. Pääsemme miehen kanssa harjoittelemaan ja kokemaan perhe-elämää muutaman vuorokauden ajaksi, hiemanhan se pelottaa, mutta toisaalta odotan sitä innolla!