Elämän muutokset

Elämä muuttuu koko ajan, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa aina samanlainen, aina samat ajatukset ja tunteet eri asioista. Silti saamme ryppyjä, huomaamme ajattelevamme eri tavalla ja muuttavamme tyyliämme.

Ehkä aikuistumme koko ajan huomaamattamme. Olen itse miltei järkyttynyt huomattuani, kuinka en aina ole enää se sama ihminen. Toisaalta osaan edelleen pitää hauskaa ja sisäisen lapseni esillä. Mutta, myös eri asiat alkavat tuntua tärkeiltä, koti-iltoja/viikonloppuja arvostaa enemmän kuin ennen, sitä että puolison kanssa saa olla viereikkäin ja katsoa typeriä ohjelmia. Enää ei "jaksa" lähteä kavereiden kanssa oikein minnekään, varsinkaan rilluuttelemaan. Tyyli muuttuu hieman rohkeammaksi, mutta kuitenkin aikuismaisemmaksi, vaatteet paljastavat ettei olisi niin sietämättömän kuuma,mutta kuitenkin peittävät. Korkokengät eivät ole enää ihanimmat kengät, vaan ne kuluneet töppöset.

Enää ei suunnitella seuraavan viikon tapahtumia ja menemisiä, vaan tulevaisuun taloa, joka on käytännöllinen asumisen ja siivouksen kannalta, jossa on tilaa vieraille ja ehkäpä lapsille?!

Tottakai edelleen ollaan itsekkäitä, mutta enemmän ajatellaan myös muita, otetaan vastuuta enemmän ja huolehditaan kaikesta paremmin.

Olen viimeaikoina miettinyt useasti perhe-elämää. Eihän minusta äidiksi olisi, ei minulla kärsivällisyys riittäisi enkä osaisi tarpeeksi pitää huolta. Mutta kuitenkin, mielessä käy väkisinkin, millaista se olisi kun lähellä olisi oma jälkeläinen, oma lapsi josta huolehtia, joka pysyisi koko elämän?

Olisi oma talo missä lapsella olisi oma huone ja lelut, kuinka aamuisin laittaisin terassille aamupalan lapselle ja miehelleni, päästäisin koiran pihalle kirmaamaan. Päivällä siivoilisin ja laittaisin pihaa, leikkisin lapsen kanssa ja laittaisin päiväunille, jonka aikana valmistaisin aterian koko perheelle.

Toki tähän kuuluu kaikkea muutakin kuin kultaiset unelmat, vaipanvaihto, öiset valvomiset, sairastumiset, miehen huonot työpäivät.. Perheen äidit joutuvat kyllä koville! Pitää nyt huolta kodista, lapsesta ja miehestä, eikä koskaan lomaa!

Mutta, se taitaa silti olla sen arvoista, sillä miksi muuten perustaisimme perheitä?

Nähdä onnellisuus lapsen jokeltamisessa, hymy rakkaansa huulilla, tuntea pienet sormet käsissään, miehen voimaa antava halaus aamuisin ja töistä tullessa. 

Tätä juuri tarkoitan, en ole koskaan nähnyt,enkä halunnut nähdä itseäni äidin roolissa, olen vain halunnut olla se rakastettu nainen ja pitää koiria lapsinani. Elää rivitalossa ja käydä säännöllisessä työssä. Mutta nyt, rivitalo on vaihtunut omakotitaloon lastenhuoneen kanssa, koira edelleen lapsena, mutta kaipaus ihmislapseen tullut, hyvänä pidetty nainen; se olen edelleen, mutten enää panosta itseeni niin paljoa. Vietän jo toista täysin meikitöntä päivää ja siivoilen sekä suunnittelen viikonlopun ruokalistaa!

Menemme tänä viikonloppuna mieheni kanssa katsotaan siskoni lapsia, jotta hän pääsee hieman lomailemaan. Pääsemme miehen kanssa harjoittelemaan ja kokemaan perhe-elämää muutaman vuorokauden ajaksi, hiemanhan se pelottaa, mutta toisaalta odotan sitä innolla!