"En ymmärrä miehiä."
Voi, kuinka monesti olemmekaan kuulleet tuon lauseen. Itse käytin sitä tänään, eilen, viime viikolla, oikeastaan viimeiset puoli vuotta.
Silloin erosin puolisostani, jonka kanssa yritettiin uudelleen siinä onnistumatta.
Tämän jälkeen kuitenkin olemme olleet tiiviisti yhdessä, viimeisen kk ajan olemme asuneet yhdessä, välillä toinen toisen luona.
Teemme yhdessä ruokaa, ulkoilemme, nauramme, itkemme, harrastamme seksiä...on kuin kaikki olisi kuin ennen! Muttei kuitenkaan ole.
Ensinnäkin, hän ei halua suudella minua, ei edes pientä pusua poskelle. Toisekseen, hän sanoi että välittää edelleen,muttei rakasta eikä siksi voi olla kanssani enää. Miksi hän silti tulee luokseni yöksi? Soittaa ja laittaa ikävöivää viestiä..
Tiedän mitä ajattelette, miksi SINÄ haluat olla hänen kanssaan?
Laitetaan hataraa taustatietoa: elimme avoliitossa yli 3v, meillä oli yhteinen omaisuus ja koira, joka on kuin lapseni, sillä en itse oikeita voi saada.
Kun erosimme ja muutin yksin (elämäni ensimmäistä kertaa!) tuntui, etten koskaan ennen ole elänyt! Menin ja kuljin miten halusin, pidin asuntoa juuri sellaisena kuin halusin, sain olla millaisissa vaatteissa tahansa, seurassa tahansa. Olin itsenäinen, riippumaton muista! Kävin jopa parin miehen kanssa treffeillä, mutta se ei tuntunut oikealta..
Kun vielä olimme yhdessä, elämä tuntui enemmän kämppis-elämältä, mutta yksin ollessani, olin rikki, jotain puuttui. Yritin puutetta täyttää erilaisin keinoin, mutta mikään ei auttanut, varsinkaan kun pimeä laskeutui ja tajusin olevani aivan yksin.. Ja se kipu, muistan sen kuin eilisen, kuinka en pystynyt päiviin liikkumaan asunnostani, joka oli täysin pimeä.. pystyin vain itkemään. Se kipu, en saanut henkeä, oksetti, pyörrytti, tuntui että repeän palasiksi..
Kun aloimme exäni kanssa taas liikkua yhdessä, jaksoin enemmän, mikään ei tuntunut ylivoimaiselta ja pystyin mihin tahansa! Tunnen kuuluvani hänen vierelleen, mutta taas toisaalta, tuntuu kuin roikkuisin jossain,mitä ei enää ole. En tietenkään voi saada sitä tunnetta enää koskaan,mitä meillä joskus oli..kuinka voisinkaan,mutta kuitenkin. Vihaan ja Rakastan samaan aikaan.
Eniten mietin, onko minussa jotain vikaa, miksi olemme kuin pariskunta, mutta emme kuitenkaan voi "virallisesti" seurustella. Miksi mies ei suutele minua. Onko hän vain seksin perässä. Vain sen lohduttajan, joka on aina valmis heittämään oman elämänsä hänen vuokseen.
Olen miettinyt asiaa kovasti, miksi siedän tätä p*skaa? Ei ole oikein, että joudun aina pettymään kun hän on mieluummin varsinkin viikonloput muussa naisseurassa, unohtaa minut täysin mikäli saa parempaa seuraa, harrastaa (harrasti) salasuhdetta kihlattuun naiseen...
Olen tullut siihen lopputulokseen, että olen parantumaton romantikko. Kuvittelen että jos jaksan tarpeeksi, pian kaikki on hyvin. Jos unohdan tietoisesti, mitään ei ole tapahtunut. Olen peloissani, en uskalla muuttaa elämääni, pelkään että jään aivan yksin, etten koskaan löytäisi niin ihanaa miestä enää. (mies osaa olla oikeia unelma,ei tosin käy ylläolevasta ilmi...nämä tulivat vasta eron jälkeen) Ja pelkään ettei kukaan jaksaisi minua. Ihmistä joka ei voi saada lapsia, ei osaa laittaa ruokaa, on vähän väliä sairas, mielikuvitukseton, hellyydenkipeä..
Mutta tiedän kuitenkin, että mies myös ajattelee minua. Hän tietää arvoni ja mielipiteeni. Joten ehkä hän ei halua olla kanssani, koska ei rakasta, koska ei halua, pysty olemaan satuttamatta. Ehkä hän yrittää, etten ottaisi niin tosissani kaikkea, enkä näin ollen kärsisi niin paljoa.
Tänään aloin taas miettiä asioita, sillä minun oli tarkoitus miehen ja veljeni kanssa lähteä parille. Olimme viettäneet oikein mukavan päivän, ja muutenkin kaikki oli mennyt oikein hyvin.
Olin laittanut meikit ja hiukset kuntoon, etsinyt vaatteet ja kengät, jopa pukenut jo kaiken valmiiksi päälle ettei minua tarvitsisi odottaa..
mutta kun lähdön aika tuli, mies soitti minulle että hän tuo Koiran luokseni. Menin ovelle vastaan, otin Koiran ja olin laittamassa häntä sisälle, kun mies huikkasi ovelta, "tulen sitten tänne yöksi!" Käännyin katsomaan häntä hämmästyksissäni, enkö tulekaan mukaan? Mies meni oikein vaivautuneeksi ja tiuskaisi, ihan miten haluat! Petyin niin paljon että sanoin jääväni Koiran seuraksi..
Mikä miehelle oikein tuli taas, eikö hän voi näyttäytyä enää viikollakaan seurassani baarissa? Muuten kyllä voi kanssani liikkua.. Sitten kuitenkin olettaa tulevansa luokseni yöksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti