En haluaisi satuttaa ketään, en kestä sitä tunnetta että muilla on huonosti vuokseni. Haluaisin silloin vain palata ajassa taaksepäin,jotta voisin olla hiljaa enkä satuttaisi muita.

Mutta pitäisikö silti joskus vain kestää muiden paha olo, olla tunteeton eikä välittää?
Joskus pitää olla itsekäs ja ajatella vain itseään. Joskus ajattelet vain toisen parasta,vaikkei hän sitä ymmärräkään.

On vaikeaa olla vahva ja yrittää olla tukena toiselle, silloin kun olet syypää hänen ahdinkoonsa. Tunnet ns. syyllisyyttä ja että sinun tulee olla tukena, mutta toisaalta haluaisit vain paeta maailman ääriin, jotta kaikilla olisi helpompi olla, jotta kaikki unohtaisivat.

Tein päätöksen pysyä sinkkuna, katsella elämää, kokeilla uusia asioita. Haluan tätä, sillä jos olisin parisuhteessa,en tiedä tulisiko siitä mitään. Tuntuu, kuin olisin eri ihminen joka kuihtuisi jos olisin parisuhteessa. Minun tulee nyt vain olla ja elää tämä vaihe, jotta voisin joskus taas seurustella vakavasti ilman "vapauden ja muiden kaipuuta", jotta voisin sitoutua ja nähdä vain kumppanini, rakentaa elämäni hänen kanssaan.

Kun kerroin tämän Miehelle, se oli yhtä tuskaa. Tunsin kuinka hän romahti, ja halusin vain kääntyä sanomaan; "ei se totta ollut", juosta halaamaan ja nauramaan.
Mutta en voinut. En halua hänen satuttavan itseään yhtään enempää, tunteeni ovat niin sekaisin että olisi väärin jos nyt olisin hänen kanssaan. Se olisi valhetta.
Tunnen suurta syyllisyyttä kun hän ei pysty syömään,ei nukkumaan.
Haluan auttaa, olla tukena, mutten tiedä onko tapani oikea. Olen miettinyt, että olisiko Miehelle parempi jos olisin todella ilkeä, jos käskisin hänen poistua elämästäni kokonaan. Se sattuisi, sattuisi todella paljon kumpaankin. Mutta pidemmän päälle, kummallekin voisi olla helpompi päästää toisesta irti.

Siinä on vain riskinä se, että menettäisimme Miehen kanssa lopullisesti toisemme. En haluaisi sitä, mutten myöskään halua nähdä häntä noin huonona. En myöskään halua elää valheessa ja ottaa häntä takaisin jotta hänelle tulisi parempi mieli, en vielä.

Tunteet ovat hyvin vaikea asia, yleensä aina ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa, erityisesti silloin kun mietit asiaa enemmän.
Monesti toivon, etten tuntisi mitään, silloin minuun ei sattuisi, tapahtuisi mitä tahansa. En kuitenkaan voisi elää ilman tunteita, en olisi minä ilman naurua, myötätuntoa, surua..
Voisin vain joskus löytää sen on-off napin jotta voisin hetkellisesti sulkea tunteet. Ehkäpä me kaikki haluaisimme löytää sen joskus.